Määrätietoinen harjoittelu: Ericssonin resepti asiantuntijuuteen
Kaksikymmentä vuotta kokemusta projektipäällikkönä – takaako se taidon? Ei. Asiantuntijuutta koskeva tutkimus paljastaa jotain epämukavaa: tietyn tason jälkeen pelkkä kokemus ei tee meistä parempia. Moni saavuttaa tasanteen varhain ja jää sille vuosikymmeniksi, täysin kiireisenä tehden samaa kuin aina ennenkin.
Psykologi Anders Ericsson, Ruotsissa syntynyt Floridassa työskennellyt professori, omisti uransa sen tutkimiseen, miten asiantuntijoista tulee asiantuntijoita – muusikoista, shakinpelaajista, urheilijoista, lääkäreistä. Vuonna 2016 ilmestyneessä kirjassa Peak, jonka hän kirjoitti toimittaja Robert Poolin kanssa, hän tiivisti vastauksen: ratkaisevaa ei ole harjoittelun määrä vaan sen laji.
Mitä tutkimus sanoo?
Ericsson erottaa toisistaan naiivin harjoittelun – saman asian toistamisen ja paremmaksi tulemisen toivomisen – ja määrätietoisen harjoittelun (purposeful practice). Määrätietoisella harjoittelulla on neljä tunnusmerkkiä: selkeästi määritelty tavoite juuri nykyisen kyvyn yläpuolella, täysi keskittyminen tehtävään, välitön palaute siitä, miten meni, ja toisto, jossa toimintaa säädetään palautteen perusteella. Autolla ajaminen on naiivin harjoittelun perusesimerkki: useimmista ei tule parempia kuljettajia kahdenkymmenen vuoden työmatka-ajolla, koska yksikään neljästä tunnusmerkistä ei toteudu. Sama mekanismi pätee kokouksiin, neuvotteluihin ja kehityskeskusteluihin – niitä pidetään paljon, mutta ilman tavoitteita ja palautetta mikään ei hioudu.
Keskeinen käsite on, että harjoittelun tulee sijoittua juuri mukavuusalueen ulkopuolelle. Liian helppoa – ei kehitystä. Liian vaikeaa – pelkkää turhautumista. Kehitys tapahtuu kapealla vyöhykkeellä, jossa epäonnistuu joskus mutta pystyy ymmärtämään miksi. Se selittää myös, miksi asiantuntijoiden on jatkettava tietoista harjoittelua: se, joka vain "tekee töitä", liukuu takaisin mukavuusalueelle.
Ericsson korosti myös palautteen roolia. Ilman nopeaa ja täsmällistä tietoa siitä, mikä meni hyvin ja mikä huonosti, aivot eivät pysty säätämään toimintaa. Siksi valmentajat, opettajat ja selkeät mittarit toistuvat kaikissa ympäristöissä, jotka tuottavat todellista asiantuntijuutta.
Mitä tämä tarkoittaa sinulle projektipäällikkönä?
Tarkastele omaa "harjoitteluasi". Johdatko viideskymmenettä projektiasi samalla tavalla kuin kymmenettä? Valitse silloin yksi rajattu taito kerrallaan – esimerkiksi vastaväitteiden käsittely ohjausryhmässä tai vaikeiden viestien kertominen kaunistelematta – ja aseta konkreettinen tavoite seuraavalle kerralle. Yksi rajattu taito kerrallaan, selkeällä aikomuksella.
Hanki palautetta sieltä, missä sitä ei luonnostaan ole. Arjen vaikeat keskustelut antavat harvoin rehellistä vastakaikua – vastapuoli ei sano "tuossa kadotit minut". Pyydä kollegaa istumaan mukana ja havainnoimaan yhtä asiaa, kertaa keskustelu itsellesi jälkeenpäin tai käytä harjoitusympäristöä, jossa palaute on sisäänrakennettu.
Ja annostele vaikeus tietoisesti: tartu tilanteisiin, jotka ovat hieman liian vaikeita, ympäristöissä joissa epäonnistuminen on halpaa. Jos jäät odottamaan, että todellisuus tarjoilee sopivan vaikeita haasteita sopivaan tahtiin, jätät kehityksesi sattuman varaan. Oikeat projektit ovat lisäksi kallis harjoituskenttä – epäonnistunut ohjausryhmän kokous maksaa luottamusta, jonka jälleenrakentaminen vie kuukausia.
Näin harjoittelet tätä
Ericssonin neljä kriteeriä ovat käytännössä Project-simulatorin pohjapiirros: jokaisella skenaariolla on määritelty tavoite, vaikeustaso mukautuu niin, että seuraava harjoitus on kykyjesi äärirajalla, ja saat välittömän palautteen, joka on ankkuroitu omiin repliikkeihisi – ja voit sitten yrittää uudelleen. Kokeile ilmaiseksi viikon ajan osoitteessa project-simulator.com.
Project-simulatorissa harjoittelet keskusteluja tekoälyvastapuolen kanssa ja saat palautetta, joka perustuu tämänkaltaiseen tutkimukseen.
Kokeile ilmaiseksi 7 päivää